Mies sateenvarjon alla sillalla sateessa

Palvelut

Vakuutusriidat

Kielteinen korvauspäätös ei ole maailmanloppu — usein päätökseen kannattaa ja pitää hakea muutosta.

Käsi täyttää lomaketta kynällä

Korvauspäätös

Vakuutuspäätökseen on mahdollista hakea muutosta

Ihmiset hankkivat vakuutuksia monenlaisten asioiden turvaksi. Lisäksi isoa joukkoa asioita turvataan lakisääteisten vakuutusten avulla. On kuitenkin valitettavan yleistä, että kun se pahin sattuu eli onnettomuus osuu kohdallesi tai vakuutettu esine vahingoittuu, ei vakuutusyhtiön korvauskäytäntö vastaakaan myyntitilanteessa ja mainosmateriaalissa esitettyjä lupauksia.

Kielteinen korvauspäätös ei ole kuitenkaan maailmanloppu, vaan usein korvauspäätökseen kannattaa ja pitää hakea muutosta. Pidä kuitenkin mielessä, että vakuutusyhtiöiden toiminta on viime kädessä liiketoimintaa ja tietyssä mielessä todennäköisyyslaskentaan perustuvaa vedonlyöntiä erilaisten vahinkojen ja niiden seurausten lopputuloksista.

On siten tavanomaista, että vakuutusyhtiöllä on sinun kanssasi hyvin eriävä näkemys vahingon korvaamisesta, vaikka tarkastelu perustuukin samaan aineistoon. Vakuutusyhtiöiden korvauspäätökset perustuvat pääsääntöisesti yhtiön itse aiemmin tekemiin ja erityisesti vakuutusoikeuden noudattamiin korvauslinjauksiin. Ratkaisukäytäntö on tämän takia varsin yksioikoista. Viime kädessä, kun asiaa tarkastelee vakuutusyhtiöiden liiketoiminnan näkökulmasta, on heidän etunsa mukaista antaa mahdollisimman vähän myönteisiä korvauspäätöksiä.

Vakuutusasioihin liittyvissä erimielisyyksissä on olemassa lukuisia eri muutoksenhakureittejä, riippuen millaisesta vahingosta on kyse. Pyydä siis apua vakuutusriitoihin erikoistuneelta asiantuntijalta.

Kokemuksemme perusteella vahinkoa kärsineen henkilön omatoiminen taistelu vakuutusyhtiön kanssa korvauspäätöksen muuttamiseksi on äärimmäisen raskasta ja lähtökohtaisesti lähes toivotonta. Mielestämme vakuutusyhtiön kanssa ei kannata yksin ajautua kirjeenvaihtoon asian korjaamiseksi. Kielteisen korvauspäätöksen antanut käsittelijä hoitaa kuitenkin korvauksia ammatikseen. Tämä tarkoittaa sitä, että erimielisyyden vallitessa olet asiassa tiedollisesti ja taidollisesti selvä altavastaaja.

Asiakirjan tarkastelua suurennuslasilla

Apua vakuutuspäätöksestä valittamiseen

Vakuutuspäätöksestä valittaminen alkaa päätöksen perustelujen ja sovellettavien vakuutusehtojen tai lain selvittämisestä. Erimielisyys voi koskea esimerkiksi vahingon korvattavuutta, korvauksen määrää tai vamman yhteyttä tapaturmaan. Arvioimme, mihin kielteinen päätös perustuu ja onko käytettävissä selvitystä, joka puoltaa sen muuttamista.

Vakuutusriidan ratkaisemisessa asiakirjojen sisältö on usein keskeinen. Vakuutuspäätöksen lisäksi tarvitsemme tilanteen mukaan vakuutuskirjan ja -ehdot, vahinkoilmoituksen, lääkärinlausunnot sekä aiemman kirjeenvaihdon. Autamme tunnistamaan, mitä lisäselvityksiä tarvitaan ja miten korvausvaatimus perustellaan juuri riidan kohteena olevaan kysymykseen vastaten.

Kaikki vakuutusriidat eivät etene samaa muutoksenhakureittiä. Vapaaehtoista vakuutusta koskevassa asiassa vaihtoehtoina voivat olla uudelleenkäsittelypyyntö, ratkaisusuosituksen hakeminen tai kanne käräjäoikeudessa. Lakisääteisissä vakuutuksissa menettely määräytyy kyseisen vakuutuksen säännösten mukaan. Selvitämme asian käsittelytavan, määräajat ja kustannukset ennen jatkotoimista päättämistä.Toimita vakuutuspäätös muutoksenhakuohjeineen, vakuutusehdot, vahinkoilmoitus ja olennainen kirjeenvaihto. Henkilövahingossa tarvitaan usein myös lääkärinlausuntoja ja hoitotietoja. Kirjoita lyhyesti, mitä korvausta tavoittelet ja miltä osin olet päätöksestä eri mieltä.

Ota ajoissa yhteyttä asiantuntijaan

Ota rohkeasti yhteyttä, niin voimme arvioida minkälaiset mahdollisuudet juuri sinun asiassasi olisi menestyä muutoksenhaussa. Toimistomme tarjoaa näihin tilanteisiin käytännöllistä kiinteähintaista toimeksiantoarviota, jolloin annamme sinulle kirjallisen arvion asian etenemis-, muutoksenhaku- ja menestymismahdollisuuksista toimittamasi selvityksen ja aineiston perusteella. Voimme samalla arvioida myös sitä mitä lisäselvityksiä asiassa mahdollisesti vielä tarvitaan ja mistä ne saadaan hankittua. Näin voidaan varmistua siitä, että valituskirjelmässä osataan tuoda asian ratkaisemisen kannalta olennaiset ja oikeat asian oikealla tavalla esille.

Näin etenemme

Neljä askelta ensiarviosta ratkaisuun

  1. Maksuton ensiarvio

    Käymme tilanteen läpi puhelimessa ja arvioimme menestymisen mahdollisuudet.

  2. Toimeksiantosopimus

    Sovimme kirjallisesti työn laajuudesta, aikataulusta ja veloitusperusteista.

  3. Asian hoitaminen

    Neuvottelut, kirjelmät ja edustus tuomioistuimessa. Raportoimme etenemisestä.

  4. Ratkaisu

    Käymme lopputuloksen ja mahdollisen muutoksenhaun läpi kanssasi.

Usein kysyttyä

Usein kysytyt kysymykset vakuutusriidoista

Tarkista päätöksen perustelut ja sen mukana saadut muutoksenhakuohjeet. Yksilöi, mitä muutosta vaadit ja miksi. Vapaaehtoista vakuutusta koskevassa asiassa voit yleensä pyytää ensin vakuutusyhtiötä käsittelemään asian uudelleen. Lakisääteisen vakuutuksen päätöksessä noudata sille annettua valitusohjetta.

Selvitä, perustuuko hylkäys vakuutuksen rajoitusehtoon, puuttuvaan selvitykseen vai erimielisyyteen tapahtumista. Pyydä tarvittaessa yhtiöltä tarkennus perusteluihin. Päätöksen ja asiakirjojen arviointi auttaa ratkaisemaan, kannattaako hankkia lisäselvitystä tai riitauttaa korvauspäätös.

Ratkaisupaikka riippuu vakuutuksesta ja riidan laadusta. Monissa vapaaehtoisia vakuutuksia koskevissa asioissa FINE antaa neuvontaa ja ratkaisusuosituksia, ja asia voidaan viedä myös käräjäoikeuteen. Lakisääteisillä vakuutuksilla on omat muutoksenhakujärjestelmänsä. Kaikki vakuutusriidat eivät kuulu vakuutusoikeudelle.

Kaikille vakuutuksille yhteistä määräaikaa ei ole. Tarkista määräaika, sen alkaminen ja oikea vastaanottaja aina päätöksen muutoksenhakuohjeesta. Älä oleta, että keskustelu vakuutusyhtiön kanssa tai uudelleenkäsittelypyyntö automaattisesti pidentää valitus- tai kanneaikaa.

Toimita vakuutuspäätös muutoksenhakuohjeineen, vakuutusehdot, vahinkoilmoitus ja olennainen kirjeenvaihto. Henkilövahingossa tarvitaan usein myös lääkärinlausuntoja ja hoitotietoja. Kirjoita lyhyesti, mitä korvausta tavoittelet ja miltä osin olet päätöksestä eri mieltä.

Lakimies lukee lakikirjaa nojatuolissa

On oikeus ajaa asiaasi

Löydetään yhdessä ratkaisu juridisiin tarpeisiisi

Alustava puhelinneuvottelu kanssamme on aina maksuton. Älä turhaan epäröi ottaa yhteyttä.

Lähetä WhatsApp-viesti (avautuu uuteen välilehteen)